Ajatuksia kasvattamisesta

Toivottavasti jaksoit lukea ajatuksella minun historiani, sillä sieltä selviää paljon minun oppiajoistani ja varmasti paljon myös sitä, mihin haluan perehtyä tällä tiellä.Tärkeimpänä pidän kasvatustyössä rehellisyyttä ja että kaikkien päätöksien takana pystyy seisomaan.



Kun olen tätä kasvattamista nyt paljon pohtinut, niin ei tämä ole niin yksinkertaista, että lyöt yhteen kaksi tervette ja hyvää koiraa ja sieltä tulee terveitä ja todella hyviä koiria. Tämä on paljon muutakin .Kaikkeen ei voi vaikuttaa. Me emme voi tietää kuinka niiden tiettyjen koirien geenit sopii toisilleen jne. Minulla on onni, että ympärilläni on paljon kokeneita kasvattajia, joiden kanssa olenkin jo pitkiä keskusteluja käynyt. Kiitos jo nyt kuuluu heille, olette arvokkaita.
Tämäkin on opettanut sen, että niin kasvatustyö kuin koirien koulutuskin, on pitkälle yhteistyöllä tehtävää, yksin et pääse tavoitteisiin.

Tavoitteeni on kasvattaa terveitä, kaksiviettisiä ja hyvän työmotivaation omaavia saksanpaimenkoiria, joilla on myöskin hermorakenne kunnossa.

No mutta kuinka pääsen tuohon tavoitteeseen? Koulutan itse narttuni, joita aion käyttää jalostukseen tai vuokraan narttua, jonka olen nähnyt usein treenikentällä ja siviilissä. Juttelen maalimiesten kanssa sekä kokeneempien harrastajien sekä kasvattajien kanssa.Koirien luustokuvissa kuvaan koko koiran eli niskan, selän, lonkat, kyynärät, olat sekä polvet. En käytä nuoria koiria, koska moni immunologinen vaiva puhkeaa vasta myöhemmällä iällä.Olen rehellinen.
Myöskin se täytyy tuoda esille kaikille tuleville pentujen ostajille, että tietenkään kaikkia sukulaisten mahdollisia vikoja en tiedä ja huhupuheita en ala levittämään.

Millainen kasvattajana olen?!?

Vaikka itse olen pääasiassa suojelun harrastaja, niin minulle saksanpaimenkoira on rotu, jonka kanssa voi harrastaa mitä tahansa PK-lajia. Kisaaminen ei tarvitse olla kaikilla tavoitteena, mutta meidän rotumme pitää kuitenkin kouluttaa. Parhaimmat avut koulutukseen saat spl:n alaosastojen kentältä.

Panostan itse aika pitkälle koirien hyvinvointiin. Koirani hierotaan säännöllisesti.

Kun näen koirallani olevan jotain vaivaa, vien sen sellaiselle eläinlääkärille, joka osaa vaivan syyn etsiä.
Toivottavasti siis Materiaalin koirien omistajillekin tämä koirista huolehtiminen on tärkeää ja siihen halutaan panostaa.

En vaadi kasvattieni omistajilta joka päiväistä tai viikottaista yhteydenottoa. Kuitenkin haluaisin kuulla kuinka kasvateillani menee, koska se on meille kasvattajille arvokasta tietoa.
On hyvin tärkeää, että minulle ilmoitetaan aina hyvät ja huonot uutiset. Haluan auttaa parhaani mukaan. Avun pystyn tarjoamaan, jos pennun omistaja haluaa sen ottaa vastaan.
Olen myöskin vuosien saatossa oppinut, että olen entistäkin tarkempi kenelle pentuni myyn.... Jos pennunkyselijät arvostelevat edellisten koirien kasvattajia, niin ne varmasti näin tekevät myöhemminkin.



Järjestän kasvateilleni kimppa röntgenkuvauksia sekä leirejä. Leirit ovat mielestäni äärettömän tärkeitä niin koiran omistajille kuin kasvattajille. Kasvattaja näkee oman kätensä jäljen ja koiran omistaja saa koulutusvinkkejä koiralleen sekä tapaa koiransa sisaruksia ja sukulaisia.

Koska olen Spl-Kasvattaja, niin pennun mukana saat kattavan pentuinfon sekä ilmaisen vuoden jäsenyyden saksanpaimenkoiraliittoon. (vain uudet jäsenet)